IMG_4338.jpeg
  • Storia

"Kyl me ihmiset selvitään" – Rap-artisti Kube esiintyy pitkäperjantaina SemiLivessä

Lähitulevaisuudessa SemiLive tarjoaa katsojilleen keikkoja monipuolisesti niin popin, rockin kuin lastenmusiikin saralta. Tämä on kuitenkin vasta alkua, ja aiomme laajentaa artistikattausta jopa yli genrerajojen!

Viisi studioalbumia julkaissut rap-artisti Kube esiintyy SemiLivessä pitkäperjantaina 10.4. klo 19.00 alkaen. Kube tunnetaan uskollisena synnyinseudulleen, Hakunilalle. Vantaalainen kaupunginosa tulee esille myös hänen viime syksynä julkaisemansa albumin nimessä “Hakunila Killah”, joka on rikkonut kultarajan. Vierailijoina albumilla kuullaan esimerkikisi Cledos, jonka kanssa tehty single Japanese Drip on saavuttanut jo platinaa.


Alkuvuoteen on kuulunut uusia prokkiksia ja FAM-Time! Lapset on ollut niin sanotussa kotikoulussa, mikä on toiminut meillä hyvin. Toisaalta sit keikat on peruttu tai siirretty joten rahan tekeminen vaatii nyt luovia ratkaisuja. Mutta kyl me ihmiset selvitään. Mun mielestä on siistii et tilanteesta huolimatta ihmiset pääsee keikalle, Kube kuvailee alkuvuottaan ja vallitsevaa tilannetta.


Artistin edeltävä pitkäsoitto All Jucci julkaistiin 2018. Kultarajan ylittänyt albumi sisältää muun muassa tuplaplatinaa streamanneen jättihitin Plug. Kube, oikealta nimeltään Jussi Tapani Hauta-Aho, on julkaissut uransa aikana viisi studioalbumia ja saanut myös kolme Emma-ehdokkuutta.


Kube pyörittää tätä nykyä myös omaa levy-yhtiötä. Hiljattain ovensa avanneen Killah Recordsin tavoitteena on tuoda uusia persoonallisia artisteja esille. Killah Recordsin riveihin kuuluu Kuben lisäksi esimerkiksi Mari Johanna, Sexgang ja Matti8.


Kube SemiLiven lavalla perjantaina 10.4. klo 19. Hanki lippusi nyt!


www.semilive.fi



(ENG)

“We humans will survive” – Finnish rap artist Kube will perform on Friday on SemiLive


In the near future, SemiLive will offer its viewers a variety of gigs in the fields of pop, rock and children's music. However, this is just the beginning, and we plan to expand the artist coverage even beyond genre boundaries!

Finnish rap artist Kube, who has released five studio albums, will perform at SemiLive on Friday, April 10th, starting at 7 pm. Kube is known as loyal to his birthplace, Hakunila. This district is also mentioned in the title of his album “Hakunila Killah” released last autumn.


- The beginning of the year has included new projects and Fam-Time! The children have been in a so-called home school, which has worked well for us. On the other hand, the gigs have been canceled or postponed so making money now requires creative solutions. But yes, we humans will survive this! In my opinion, it is cool that despite the situation people can enjoy live music, Kube describes the current situation.


Nowadays, Kube also runs his own label. Killah Records, which recently opened its doors, aims to bring out new unique artists. In addition to Kube, for example, Mari Johanna, Sexgang and Matti8 belong to Killah Records.


Kube on the stage of SemiLive on Thursday 9.4. at 7pm. Get your ticket now!


www.semilive.fi

© 2020 by Jessica Häyhä / Storia Productions Oy